Kirjoittaja
Valkoinenpaimenkoira Moskun elämää
Minä olen Mosku
Sukua ja kavereita
Mosku poseeraa
|
22.05.2009 - 14:14
Muutto on takana ja ollaan kotiuduttu hyvin. Varsinkin piha on ollut aktiivisesti käytössä ja Mosku on ollut kovasti apuna esimerkiksi puutarhahommissa. BH-koetreenailujen ja pihanlaiton välissä ehdittiin visiitille taas tänne Tervolaan ja samalla pohjoisen reissulla pistäydyttiin Rovaniemelläkin virkistämässä muistia koiranäytelmissä. Sattui tosin sama tuomari kuin viimeksikin, joten tulipa otettua selvää, onko Mosku edelleen erittäin hyvä (ellei täydellinen)..Ja olihan se=)
JUN-EH, JUK1: "Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto, oikealinjainen pää, kirsupigmentti saisi olla tummempi, hyvät korvat, litteä eturinta, melko pysty olkavarsi, ikään riittävä rintakehä, jyrkähkö lantio, hyvät takakulmaukset, riittävä askelpituus, kovin epävakaat kintereet, löysät kyynärpäät"
Taisi Mosku olla miehistynyt, kun ei enää tällä kertaa kommentoitu leukojen vahvuutta=) Sää oli hieno ja yleisen treenin kannalta (ja näin BH-kokeen alla) reissusta oli varmaan jotain hyötyäkin, vaikkei ruusukkeita kotiin kannettukaan. Reissun jälkeen Mosku pääsi Tervolassa vielä metsäpalstalle juoksentelemaan ja siellä Mosku päätti karistaa näyttelypölyt turkistaan pulikoimalla ihanan viilentävässä kuraojassa..kauneusnaamio à la Mosku. Kahlailut ei päättyneet ainakaan mamman mielestä siihen, vaan mamma vaati, että Mosku saa luvan kahlailla kertaalleen vielä Kemijoessakin. Tänään pojat testasivat vetovehkeiden toimivuuden ilman suksia. Kyseessä oli siis ensimmäiset vetotreenit koirajuoksua pururadalla. Lämmittelylenkin jälkeen pojat näyttivat ihan oikeilta canicrossaajilta vermeissään ja Villellekin saatiin sykkeet nousemaan max. 170.
Keskittynyt katse ennen kehää
|
"Kilpailupaikkana on Riutan (Riihimäki) ulkoilualue pururatoineen ja kilpailujen ajankohta on 24.-25.10.2009." tietenkin epävirallista tietoa nyt, varmistunee myöhemmin.
- koiran oltava vähintään 12 kk:n ikäinen
- koiran on oltava kytkettynä koko ajan
- koiraa vahingoittavia jalkineita ei saa käyttää (piikkarit siis pannassa)
- kilpailija ei saa kirittää koiraa edellä juosten, vaan hänen on juostava koiran takana
- jos koira loukkaantuu tai kieltäytyy jatkamasta matkaa, on keskeytettävä
- ohitustilanteissa ohitettava antaa tilaa nopeammin edenneelle koirakolle siirtymällä reilusti sivuun, lyhentämällä koiran vetonarua ja ehkä hieman hidastamalla omaa vauhtiaan hetkeksi (ripeästi sujuva ohitustilanne on kaikkien etu!)
Hui :D